Äääh! En ikinä saa tätä hommaa valmiiksi! En sitten ikinä! Ghoulia sanoi, ja katsoi puumajansa seinälle hieman surullisena. Huoh! Koulu sitten vaan jaksaa olla yhtä kidutusta! Esittely täytyy olla minulla huomiseen mennessä. Olen jättänyt sen niin monta kertaa väliin. Ja taas, ei voi mitään, puhun seinälle. Ghoulia lähti vähäksi aikaa ulos puumajastaan, teki pienen lenkin San Franpanfuun, ja tuli takaisin. Ja nyt, läksyt odottavat, Ghoulia totesi, ja laittoi puumajansa oven kiinni. Ghoulia siirtyi läksyjensä pariin, ja hetken päästä hän oli jo tehnyt läksynsä. Tällaistako elämäni on? Joka ikinen, ainoa sunnuntai, läksyt odottavat. Mutta nyt on aika mennä petiin, Ghoulia totesi väsyneenä. Ghoulia nukahti hetken päästä. Tämä yö ei ollutkaan mikään ihan tavallinen yö. Tänä yönä Ghoulia näki painajaisia, ja heräili monia kertoja ihan hiestä märkänä. Hyi kamala! Ghoulia heräsi aamulla pongahtaen sänkyynsä istumaan. Ällöä! Jättiläis-hämähäkki juoksi suoraan minua kohti. Ghoulia sanoi vapisten. En tajua, miksi minulle käy juuri nyt näin? Outoa. Hyvin, hyvin outoa. Ghoulia nousi sängystä, mutta sängyn alta löytyi paperinpala. Oho! Tuossahan olen minä! Ja tämä paperinpala ei ole mikään uusi. Voi voi, eihän minulle käy vain kuinkaan? Ghoulia hikoili. Sitten Ghoulian puumajan ovi aukesi, ja musta hahmo astui sisään...
Jatkuu ensi osassa, joka toivottavasti tulee piaikkoin!
Terkuin:
Emmi16
Ps: Paperinpala löytyy tekstin ylä-reunasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei, arvon Panda! Tulitko laittamaan kommenttia? Rakastan lukea kommenttejanne! Kommenttieni valvonta on aina päällä, mutta silti laita vain nättiä kommenttia! Kiitos :)